Mediatiedotus: Hirsi vähentää päästöjä 241 CO2-tonnia

Mediatiedotus: Hirsi vähentää päästöjä 241 CO2-tonnia

Kuopion 2873 neliömetrin hirsikoulu säästää ilmastoa yhteensä peräti 1350 hiilidioksitonnia. Ollikaisen Hirsirakenne asensi hirret vain kolmessa päivässä sisäilman turvaamiseksi. Tulostie tiedotti medialle.

– Hirret valmistuivat tehtaalta viime perjantaina, pakattiin kuljetukseen sunnuntaina, ja asennustiimimme aloitti maanantaina kello 7, kertoo Ollikaisen Hirsirakenteen tj. Tero Ollikainen.

Asennus kolmessa päivässä on kova suoritus, sillä useimmiten samaan työhön kuluu pari kuukautta. Hirttä oli nyt tehdyssä päärakennuksessa noin 70 kuutiota.

Ollikaisen etu on oma tehdas ja oma asennus. Hirret eivät loju ulkona.

Sillä on merkitystä sisäilmalle. Hirsi imee huputettunakin ilmasta kosteutta.

Ollikainen on rakentanut neljä Suomen 10:stä hirsikoulusta.

Hirrellä ja maalämmöllä suurin ilmastovaikutus

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Paula Sankelo avasi minulle Kuopion koulusta tarkasti tehtyjä hiilijanjälkilaskelmia.

Hirren 241 tonnin päästövähennys painottuu rakennusvaiheeseen. Maalämpö vähentää päästöjä 50 vuoden elinkaarilaskelmalla 1080 hiilidioksiditonnia kaukolämpöön verrattuna.

25 kWp:n aurinkosähköjärjestelmän vaikutus on vain 29 CO2-tonnia, sillä aurinkopaneelien valmistus rasittaa ilmastoa melko paljon.

Kokonaisvähennys on 44 prosenttia verrattuna perinteiseen betonikouluun.

Koulu on pilottikohde julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämöhankkeessa, joka pyrkii lisäämään tietoa vähähiilisyyden ja kiertotalouden hyödyistä jo kuntien hankintojen suunnitteluvaiheeseen.

Tulostie suunnitteli, kirjoitti ja jakeli tiedotteen STT Infolla. Tiedote sai tilaa Tekniikka & Talouden lisäksi  mm. Projektiuutisissa, Savon Sanomissa, Ruoveden Sanomissa ja parilla radiokanavalla.

Sami Huhtala

 

Lisätietoja

Mediatiedote

Tulostien mediatiedotuspalvelu

”Tulostie sai kasvojentunnistus-teknologiallemme odotuksiamme suuremman medianäkyvyyden, joka lisäsi kysyntäämme selvästi. Arvostamme sitä, että asiaamme keskitytään kunnolla. Yhteistyö toimii hyvin ja on laajenemassa.”

Santtu Harjuhaahto, toimitusjohtaja
Caracom Group Oy

”Tulostien sisällöntuottaja-palvelu on parantanut sisältöjemme laatua ja lisännyt uusien IoT-tuotteidemme medianäkyvyyttä merkittävästi. Työt hoituvat nopeasti, ja laatu pysyy korkeana. Olemme erittäin tyytyväisiä.”

Eero Ojanen, toimitusjohtaja
Lehtovuori Oy

”Olemme saaneet hyviä tuloksia meille merkittävissä medioissa niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.  Tulostien Sami on aidosti innostunut, kiinnostunut, tavoitteellinen ja säntillinen. En voi muuta kuin suositella!”

Johanna Kyllönen, markkinointipäällikkö
Katepal Oy

”On hienoa, että asioihimme keskitytään kunnolla. Työt sujuvat nopeasti ja kustannustehokkaasti.”

Toni Luopajärvi, toimitusjohtaja
Wiiste Oy

”Kaikki tarvitsemamme ratkaisut. Vihdoinkin tekijät, jotka keskittyvät asiaamme kunnolla. Nopeutta, luotettavuutta ja näkyvyyttä enemmän kuin viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä.”

Reijo Hult, toimitusjohtaja
Lingoneer Oy

”Supersuoritus medianäkyvyyden hankinnassa.”

Matti Väänänen, toimitusjohtaja
Bonne Juomat Oy