Wiisteeltä ja Stora Ensolta hieno innovaatio – Tulostie tiedotti medialle

Wiisteeltä ja Stora Ensolta hieno innovaatio – Tulostie tiedotti medialle

Tamperelainen Wiiste ja metsäjätti Stora Enso kehittivät maailman ensimmäisen puun IoT-kosteusmittarin, jolla voidaan varmistaa, että puurakennuksessa on terveellistä asua.

Uutuus valvoo puun kosteutta tehtaalta työmaalle ja valmiin rakennuksen osaksi asti.

Tiedot siirtyvät reaaliaikaisesti pilveen myös mobiililla luettavaksi. Sovellus hälyttää, mikäli kosteusarvot ylittyvät.

Saimme huolehtia innovaation uutisarvon teroituksesta ja mediatiedotuksesta.

Toistaiseksi ainakin Tekniikan Maailma, Kauppalehti, Talouselämä, Tekniikka & Talous, Uusiteknologia, Mobiili.fi, Puuinfo ja Projektiuutiset ymmärsivät asian arvon jutun muodossa.

Hyvässä matkassa on hienoa olla mukana.

Pienestä ponnistanut Wiiste on panostanut resursseihinsa nähden valtavasti omaan teknologiakehitykseensä ja saavuttanut myyntityöllään aseman markkinoilla.

Sen langattomia betoniantureita on myyty yli 1500 kohteeseen.

Kasvuvauhti on nyt hyvä. Uutuuskin on jo matkalla maailmalle ja vientimenestystä odotetaan.

Onnistuminen tietää työtä ja verotuloja Suomeen. Tämä on sitä elvytystä, jota Suomessa tarvitaan.

Lue alta tiedotteesta, kuinka pieni Wiiste ja suuri Stora Enso löysivät toisensa.

Alla on myös linkki Wiisteen sivulle, jossa on esitelty uusi tuote hintoineen.

Sami Huhtala

Lisätiedot:

Uusi pun IoT-kosteusmittari Wiisteen sivuilla
Mediatiedote uudesta innovaatiosta
Tulostien sisällöntuotantopalvelu ja mediatiedotuspalvelu

 

”Tulostie sai kasvojentunnistus-teknologiallemme odotuksiamme suuremman medianäkyvyyden, joka lisäsi kysyntäämme selvästi. Arvostamme sitä, että asiaamme keskitytään kunnolla. Yhteistyö toimii hyvin ja on laajenemassa.”

Santtu Harjuhaahto, toimitusjohtaja
Caracom Group Oy

”Tulostien sisällöntuottaja-palvelu on parantanut sisältöjemme laatua ja lisännyt uusien IoT-tuotteidemme medianäkyvyyttä merkittävästi. Työt hoituvat nopeasti, ja laatu pysyy korkeana. Olemme erittäin tyytyväisiä.”

Eero Ojanen, toimitusjohtaja
Lehtovuori Oy

”Olemme saaneet hyviä tuloksia meille merkittävissä medioissa niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.  Tulostien Sami on aidosti innostunut, kiinnostunut, tavoitteellinen ja säntillinen. En voi muuta kuin suositella!”

Johanna Kyllönen, markkinointipäällikkö
Katepal Oy

”On hienoa, että asioihimme keskitytään kunnolla. Työt sujuvat nopeasti ja kustannustehokkaasti.”

Toni Luopajärvi, toimitusjohtaja
Wiiste Oy

”Kaikki tarvitsemamme ratkaisut. Vihdoinkin tekijät, jotka keskittyvät asiaamme kunnolla. Nopeutta, luotettavuutta ja näkyvyyttä enemmän kuin viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä.”

Reijo Hult, toimitusjohtaja
Lingoneer Oy

”Supersuoritus medianäkyvyyden hankinnassa.”

Matti Väänänen, toimitusjohtaja
Bonne Juomat Oy